Hanna

J. L. Runebergin (1804-1877) heksametrimittainen runoelma Hanna (1836) edustaa Suomen kirjallisuudessa harvinaista idyllieeposta. Se on maalaispappilaan ja sen ympäristöön juhannuksena sijoittuva hienovarainen kuvaus nuoren tytön orastavasta rakkaudesta kaupungista saapuvaan opiskelijanuorukaiseen. Teoksella on merkittävä asema suomalaisen kesämaiseman, nimenomaan Sisä-Suomen järviseudun kuvauksen alkuvaiheissa. Runeberg osoittaa idyllin ja pastoraalin keinovarojen ja konventioiden yksityiskohtaista hallintaa ja viimeistelyn taitoa.

Hanna julkaistaan tässä Paavo Cajanderin klassisena suomennoksena vuodelta 1880. Cajanderin käännös on dokumentti suomalaisen heksametritradition ja runokielen kehittymisen vaiheista. Siitä välittyy niin Runebergin eepoksen olennaiset piirteet kuin suuren kääntäjän kielentaju.

Professori H. K. Riikonen esittelee esipuheessaan Runebergin eepoksen ja sen yhteyksiä kirjallisuuden traditioihin sekä luonnehtii Cajanderin käännöstä. Hän ottaa kantaa myös Hannaan klassikkona ja pohtii Runebergin asemaa Suomen ja maailmankirjallisuudessa.